Kajaanin kaupungin osallisuus- ja hyvinvointijaosto on myöntänyt vuoden 2024 kulttuuripalkinnon Pirkko “Piki” Paanaselle. Palkinto jaettiin kaupunginteatterissa pidetyssä Kainuun Kulttuurigaalassa perjantaina 13.12.2024.
Paananen on toiminut Kajaanin kaupunginteatterin puvustonhoitajana vuodesta 1975 lähtien. Teatteriin hän työllistyi samana vuonna, kun valmistui Kajaanin kotiteollisuuskoulusta. Työn ohella Paananen on suorittanut puvustonhoitajan työhön liittyviä täydennyskoulutuksia. Hän on tehnyt vierailuja myös elokuvan puolelle elokuvissa Pessi ja Illuusia (1983), Päivää herra Kivi (1984) ja Unna ja Nuuk (2005).
Paananen on ollut Teatterialan ammattilaiset (TAM) ry:n hallituksen jäsen 2008-2020 ja mukana perustamassa Puvusto-Kiltaa (2009-2016). Hän on ollut myös Vaara-kollektiivin jäsen vuodesta 2014 lähtien. Paananen on palkittu vuonna 2002 Silmänkääntäjä-palkinnolla ja vuonna 2020 Yhteisvoima-palkinnolla.
Jaosto korosti perusteluissaan, että on tärkeää nostaa esille myös heitä, jotka eivät työnsä kautta ole suoraan yleisön edessä. Puvustajat, lavastajat, valo- ja äänisuunnittelijat ja lukuisat muut ammattilaiset tekevät taustatyötä sen eteen, että esitykset ovat vaikuttavia elämyksiä katsojille.
Palkinnon luovutti osallisuus- ja hyvinvointijaoston varapuheenjohtaja Sanna Pakkala-Juntunen.
Kajaanin kaupungin kulttuuripalkinto on jaettu vuosittain vuodesta 1974 alkaen. Vuoteen 2000 asti sen nimi oli taidepalkinto. Talousarviossa on varattu kulttuuripalkintoon 1 500 euroa ja hallintosäännön mukaan palkinnosta päättää osallisuus- ja hyvinvointijaosto. Kulttuuripalkinto on perinteisesti julkistettu ja jaettu kaupungin itsenäisyyspäivän kansalaisjuhlassa, mutta viime vuonna aloitettu Kainuun Kulttuurigaala järjestettiin tänä vuonna Kajaanissa 13. joulukuuta, joten kaupungin kulttuuripalkinnon julkistamiselle ja jakamiselle kyseinen tilaisuus oli tänä vuonna sopiva paikka.