Hyppää sisältöön

Kajaanin kaupunginteatterin kevään ohjelmisto avaa ovet uudelle

Kajaanin kaupunginteatterin kevät 2024 on täynnä juhlaa, kun peruskorjattu Teatteritalo avaa ovensa helmikuussa. Teatteritalon avajaisia vietetään avajaisviikonloppuna 16.–17.2.

”Avajaisviikonloppuna on luvassa laaja kattaus Kajaanin kaupunginteatterin esityksiä sekä monenlaista ohjelmaa sekä aikuisille että lapsille. Tiedotamme tarkemmasta ohjelmasta vuoden alussa. En malta odottaa, että saamme avata uudistetun Teatteritalon ovet katsojillemme!”, sanoo teatterinjohtaja Anni Mikkelsson

Kevään ohjelmisto jatkaa syksyllä alkanutta teemaa kysymällä, saanko olla oma itseni. Tulenko hyväksytyksi, rakastetuksi, sellaisena kuin olen. Ensi-illat Mummoni kuningatar Elisabeth ja Minun näköiseni dinosaurus pohtivat näitä teemoja niin Buckinghamin palatsissa kuin sateenkaaren värisessä dinosaurusmaailmassa.

Seminaarin näyttämöllä ensi-iltansa saaneet kiitellyt esitykset Anna Liisa ja Nälkämaan Jussille morsian siirtyvät esitettäväksi Teatteritaloon, ja Kepparit – VALOA PIMEYTEEN!!! jatkaa laukkaansa niin Sissilinnassa kuin kiertueella.

Vierailuesityksissä nuoren näyttelijävirtuoosi Anssi Niemen riemukas monologi Straight Acting purkaa homouteen liitettyjä stereotypioita ja Red Nose Companyn klovnit ottavat Teatteritalon haltuun palkitulla esityksellään Aleksis Kivi.

Kajaanin kaupunginteatterin kevät huipentuu lämminhenkiseen viihdekonserttiin Teatteritalon laulut. Konsertti katsoo menneeseen ja tanssittaa yleisöä kohti Kajaanin kaupunginteatterin seuraavia vuosikymmeniä. Konsertin ohjaa Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä Perttu Hallikainen.

”Teatteritalon laulut tuo toivottua iloa ja keveyttä kevääseen. Konsertissa kuullaan lauluja Kajaanin kaupunginteatterin esityksistä eri vuosikymmeniltä. Väliajan jälkeen siirrytään iskelmän maailmaan. Onpa katsojilla mahdollisuus myös pyörähdellä Teatteritalon lattialla tanssiurheiluseura Casamban johdolla niin halutessaan.”, kertoo teatterinjohtaja Mikkelsson.

 

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERIN ESITYKSET KEVÄÄLLÄ 2024

Anna Liisa

Minna Canthin klassikkonäytelmän uusi, vahva tulkinta. Nuori Anna Liisa Kortesuo on tappanut vastasyntyneen lapsensa ja kantanut taakkaa sisällään vuosia. Onko teko vain Anna Liisan syytä vai onko koko yhteisö osallinen? Millaisia taakkoja me kannamme harteillamme osana sukupolvien ketjuja?

Anna Liisa tanssii häpeää villisti ulos ja tekee tilaa elämälle. Se on esitys kehollisesta itsemääräämisoikeudesta ja naiskehojen taakoista kainuulaisessa suomaisemassa.

Esityksessä kohtaavat nuoren sukupolven eri taiteenlajien taiteilijat: ohjaaja Anni Mikkelssonin näyttämöllinen ajattelu, tanssitaiteilija Maija Viipurin herkkä liikekieli ja kuvataiteilija Veera Kopsalan näyttävät puiset naisreliefit.

Kajaanin kaupunginteatterin ja Routa Companyn yhteistuotantoa tukee Uudet Klassikot -rahasto.

Teksti: Minna Canth
Ohjaus: Anni Mikkelsson
Koreografia: Maija Viipuri
Lavastus: Markku Hernetkoski ja Veera Kopsala
Pukusuunnittelu: Tiina Siltala
Valosuunnittelu: Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu: Sinikka Isoniemi

Näyttämöllä: Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen, Teija Töyry, Vera Veiskola, Maija Viipuri/Alina Sakko (Routa Company) ja Jose Viitala

Kesto noin 2 t 40 min, sisältää väliajan.
Ensi-ilta 16.9.2023 Seminaarin näyttämöllä

 

Nälkämaan Jussille morsian

Tutulta tv-sarjalta muotonsa lainaava rosoinen tragikomedia, jossa ei ole hienostelijoita, feikkejä tai outoja. On vain tavallisia ihmisiä etsimässä rakkautta.

Tapaamme muun muassa sitkeän Kanervan, joka on aina ajatellut pärjäävänsä omillaan, mutta on huomannut radion hajottua kaipaavansa juttuseuraa traktorin koppiin.

Hermanni taas pitää Luotikujalla Maatila-nimistä pubia ja haaveilee leveäharteisesta naisesta, johon voisi tuulisella säällä nojata. Kaikkia jusseja yhdistää rohkeus astua tv-kameroiden eteen etsimään jotakuta erityistä.

Vieläkö rakkauskirjeet tepsivät? Kuka uskaltaa muuttaa etelästä Kainuuseen? Entä mitä salaisuuksia se Kainuun korpi tulijalle kuiskii?

Käsikirjoitus ja ohjaus: Laura Mattila
Lavastus: Markku Hernetkoski
Pukusuunnittelu: Tiina Siltala
Valosuunnittelu: Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu: Juho Lukinmaa

Näyttämöllä: Perttu Hallikainen, Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen, Teija Töyry, Vera Veiskola ja Jose Viitala

Kesto noin 2 t 10 min, sisältää väliajan.
Kantaesitys 11.11.2023 Seminaarin näyttämöllä

 

Teatteritalon laulut

Viihdekonsertti katsoo menneeseen ja tanssittaa yleisöä kohti Kajaanin kaupunginteatterin seuraavia vuosikymmeniä. Konsertissa kuullaan Teatteritalon maineikkaiden esityksien lauluja yli sadan vuoden ajalta. Toisella puoliajalla tempaudutaan kauniiden ja haikeiden iskelmien maailmaan. Onpa yleisöllä mahdollisuus myös pyörähdellä Teatteritalon uudella lattialla niin halutessaan. Musiikista vastaa KAO Konservatorion orkesteri. Mukana tanssittamassa Tanssiurheiluseura Kajaanin Casamba ry.

Ohjaus: Perttu Hallikainen
Koreografia: Satu Rinnetmäki
Kapellimestari: Tapani Komulainen (KAO Konservatorio)

Näyttämöllä: Perttu Hallikainen, Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Jukka Peltola, Mika Silvennoinen, Satu Turunen, Teija Töyry, Vera Veiskola ja Jose Viitala

Kesto 2 t, sisältää väliajan.
Ensi-ilta 27.4.2024 Teatteritalossa

 

Mummoni kuningatar Elisabeth

Musiikillinen kahvihetki kahden elämää kokeneen naisen seurassa. Nämä 1920-luvulla syntyneet voimanaiset ovat saaneet elämäntehtävän, jota eivät itse valinneet. Silti he elivät elämänsä arvokkaasti, sitkeydellä ja huumorilla.

Kahvipöydän ääressä kuullaan mummon lempivirsi, kuninkaallinen hymni, ajan iskelmää sekä kansanlauluja. Näyttelijä Heidi Syrjäkari on unelmaroolissaan sekä mummo että kuningatar. Muusikkona taituroi Valtteri Pääkkönen.

Kajaanin kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin yhteistuotanto on osa kaupunginteatterin ja Vaaran yhteistä Ikäihmisten kulttuuripolku-hanketta. Hankkeen rahoittajana toimii Taiteen edistämiskeskus.

Käsikirjoitus: Työryhmä
Ohjaus: Joel Härkönen
Musiikin sovitus: Valtteri Pääkkönen
Näyttämöllä: Valtteri Pääkkönen ja Heidi Syrjäkari

Alueteatterin kiertueohjelmistossa
Esityksen kesto noin 40 min, jonka jälkeen yhteinen kahvitteluhetki
Kantaesitys 27.1.2024 Sissilinnassa

 

Minun näköiseni dinosaurus

Sateenkaarenvärinen nukketeatteriesitys dinosaurusmaailmassa, joka on vähän erilainen kuin museoissa tai kirjoissa, mutta silti säihkyvä ja totta!

Esityksessä tutustutaan Kuusauruspoikaan, joka on yhtä pehmeä kuin äiti, Vaeltajasaurukseen, joka haluaa olla kuin isä, sekä muihin sauruksiin, joilla on tilaa kasvaa juuri sellaisiksi dinoiksi kuin haluavat. Dinotarinoihin yleisön johdattavat tohisevat ihmiset nimeltään Varma ja Muuse, jotka haluavat rakentaa hienoimman dinosaurusdioraaman jota on kuunaan nähty.

Minun näköiseni dinosaurus rakentaa näyttämölle herkullisen, hellän ja humoristisen maailman. Siellä yleisö saa kuvitella yhdessä Varman ja Muusen kanssa uusia ja ikiaikaisia tapoja tukea toinen toistaan ja tulla nähdyksi niin kuin toivoisi.

Esitys sopii kaikille yli kuusivuotiaille dinosauruksille.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Louna-Tuuli Luukka
Skenografia: Annukka Mäntynen
Valosuunnittelu: Henri Pyy
Äänisuunnittelu: Sinikka Isoniemi

Näyttämöllä: Sirpa Järvenpää ja Karoliina Niskanen

Alueteatterin kiertueohjelmistossa

Kesto noin 50 min
Ensi-ilta 20.1.2024 Sissilinnassa

 

Kepparit – VALOA PIMEYTEEN!!!

”Ii-ha-haa! Tervetuloa kepparileirille! Täällä kaikki saa ratsastaa ja ihan kaikenlaiset kepparit ovat oikein hyviä. Kiusaaminen on kielletty.” Kepparit – VALOA PIMEYTEEN!!! -esitys laukkaa näyttämölle harja hulmuten. Se on esitys ystävyydestä, tosissaan leikkimisen kauneudesta, siitä, kun isä ei todellakaan tajua sekä vapauden hurmasta, joka koittaa kovan harjoittelun jälkeen.

Voiko keppari olla niin ihana, että itkettää ja naurattaa samaan aikaan? Entä mitä tapahtuu, kun vanhempi suostuu lapsensa opetettavaksi?

Esitys sopii kaikille niille, jotka leikkivät tai ovat joskus leikkineet. Myös kepparit ovat lämpimästi tervetulleita!

Käsikirjoitus: Hanna-Kaisa Tiainen ja työryhmä
Ohjaus ja dramaturgia: Hanna-Kaisa Tiainen
Skenografia: Annukka Mäntynen
Valosuunnittelu: Henri Pyy
Äänisuunnittelu: Juho Lukinmaa
Keppariasiantuntijat ja kepparoinnin opetus: Anki ja Verna Saari

Näyttämöllä: Antti Hovilainen, Sirpa Järvenpää, Karoliina Niskanen ja Heidi Syrjäkari

Alueteatterin kiertueohjelmistossa
Kesto noin 1 tunti, ei väliaikaa
Suosittelemme yli 6-vuotiaille.
Ensi-ilta 8.9.2023 Sissilinnassa

 

Aleksis Kivi

Palkitun Red Nose Companyn riemastuttava komedia miehestä, josta tuli monumentti. Esitys liikkuu kansalliskirjailijaan liittyvien teemojen parissa rakkaudesta kuolemaan, eksistentialismista rahaan ja luonnosta nykymaailman ongelmiin. Esitys nostaa esiin myös kirjailijan vähemmän tunnettuja puolia sekä ihmisiä, joiden ansiosta Kivi saattoi olla se taiteilija, joka tahtoi olla.

Teksti ja dramaturgia: Eva Buchwald, Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama
Ohjaus: Timo Ruuskanen, Linda Wallgren ja Tuukka Vasama
Dramaturgi: Eva Buchwald
Lavastus ja pukusuunnittelu: Tarja Simone
Valosuunnittelu: Ville Virtanen
Valosuunnittelu kiertueella: Jere Kolehmainen
Musiikin sovitus: Marzi Nyman ja Niko Kumpuvaara
Näyttelijät: Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama
Harmonikka, musiikin johto: Niko Kumpuvaara

Kantaesitys 17.2.2022 Kansallisteatterissa

Kesto noin 2 t 25 min, sisältää väliajan.
Vierailuesitys 6.4.2024 Teatteritalossa

 

Straight Acting

Straight Acting on näyttelijä Anssi Niemen räävitön sooloesitys sisäistetystä homofobiasta ja vakuuttavan miesnäyttelijän kuvan täyttämisestä. Se on komedia, joka saattaa itkettää. Kuin Kiviä taskussa, homohoukuttimella.

Käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelijäntaide: Anssi Niemi
Dramaturgia: Rasmus Arikka
Äänisuunnittelu: Vili Pääkkö
Valosuunnittelu: Jaakko Sirainen
Koreografinen ja liikkeellinen neuvonantaja: Suvi Kemppainen
Tuotanto: Tinni Torikka

Esityksen valmistamista ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Taiteen edistämiskeskus, Yrjö Sirolan Säätiö, Teatterin tiedotuskeskus, TINFO ja Suomen Kulttuurirahasto.

Kantaesitys 10.3.2023 Teater Viiruksessa osana Viirus GUEST -ohjelmistoa

Kesto noin 1 tunti 25 min
Esitystä suositellaan yli 15-vuotiaille.
Sisältöhuomio: kovia ääniä ja vilkkuvia valoja
Vierailuesitys 25.4.2024 Sissilinnassa

 

Aihealueet