Hyppää sisältöön
Kuvassa Milla Kuikka ja Maija Viipuri. Kuva Veera Konsti.

Näyttelijä Milla Kuikka on ehdolla vuoden 2023 teatterinäyttelijäksi

Milla Kuikka sai ehdokkuuden pääroolistaan Kajaanin kaupunginteatterin Anna Liisa -näytelmässä.

Ehdokkuutta perustellaan seuraavasti:

”Väkevä ja monivärinen roolityö, heittäytymistä ja tunnekuljetusta. Kuikka käsittelee tekstiä esimerkillisesti, jokaisesta sanasta saa myös selvän. Yleisö rakastaa Anna Liisaansa, joka on verevä ja vahva, ja joka näyttää nuoren naisen maailman monipuolisena iloineen ja suruineen. Kuikan Anna Liisaan on nykyajan naisen helppo samaistua.”

Näyttelijäliitto palkitsee vuosittain erinomaisen roolityön teatterissa tehneen näyttelijän vuoden teatterinäyttelijäksi. Näyttelijäliiton jäsenet ovat valinneet ehdokkaat. Kollegapalkinnon saaja valitaan näyttelijöiden äänestyksessä. Vuoden teatterinäyttelijäpalkinnon voittaja julkistetaan 13.3.2024.

Näyttelijäliitto on valinnut ehdolle vuoden 2023 näyttelijäksi seuraavat näyttelijät:
Hanna Kaskela, Piaf -pikkuvarpunen, Teatteri Imatra
Ria Kataja, Magre, The Pimpsons, Q-teatteri
Milla Kuikka, Anna Liisa, Kajaanin kaupunginteatteri
Asta Sveholm, Elina, Pienen hauen pyydystys, Oulun kaupunginteatteri
Niki Rautén, Adam, Pricilla – Aavikon kuningatar sekä Connor, Rakas Evan Hansen, Helsingin kaupunginteatteri
Sami Lanki, Kommunisti Vasili Petrovitš, Neuvostoihmisen loppu, HELSINKI 00980 ja sadsongskomplex:fi
Juho Markkanen, Brick, Kissa kuumalla katolla, Kotkan kaupunginteatteri

Aikaisemmin Kuikka on työskennellyt Teatteri Takomossa ja vapaan kentän ryhmissä. Kiinnitys Kajaanin kaupunginteatteriin on kahden vuoden pituinen.

Lue lisää Anna Liisa -esityksestä, katso esityspäivät ja varaa lippu!

 

Aihealueet