Hyppää sisältöön

RÄNTÄ-festivaali tulee taas – kajaanilaisen esittävän taiteen superviikonloppu 28.11.–1.12.2024 Kajaanissa

Teatterin ja tanssin kaupunkina tunnettu Kajaani kutsuu taiteen äärelle keskellä pimeintä ja kosteinta vuodenaikaa. Pohjois-Suomen viilein esittävän taiteen festivaali RÄNTÄ kokoaa yhteen esittävän taiteen herkkuja ja tarjoilee ne neljässä päivässä.

Korkeatasoinen ohjelma on yhtä juhlaa: mukana on muun muassa Routa Companyn taiteellisen johtajan, koreografi Sari Palmgrenin 20-vuotistaiteilijajuhlateos ja Vaara-kollektiivin sukellus syvälle kainuulaisen metsäkeskustelun syövereihin Seminaarin Taidekampuksella. Viikonlopun aikana on mahdollisuus kokea teatteriesityksiä, illallinen taiteilijoiden kanssa, ajankohtaisia keskustelutilaisuuksia, kaupunkivaellus, improesityksiä sekä monipuolista off-ohjelmaa.

– Haluamme tarjota katsojille festivaaliohjelmiston myötä yhteisöllisen kokemuksen: neljä päivää esityksiä, keskusteluja ja illanviettoja. Sunnuntaina viimeisten esitysten loppuessa ja paluukyytien lähtiessä on jokaisella festivaalivieraalla mieli täynnä kaamoksen keskeltä yhdessä löydettyä energiaa, lupaa Routa Companyn toiminnanjohtaja Miia Kauppinen.

”Räntä-festivaali on todellinen pimeän kauden valopilkku ja erinomainen ajankohta kotimaan kulttuurilomalle Kajaaniin. Laadukkaasta ohjelmistosta pääsee nauttimaan Kajaanin historiallisissa, peruskorjatuissa kaupunginteatterin tiloissa sekä ihan uudessa, tänä syksynä avautuneessa Seminaarin Taidekampuksessa”, kertoo Kajaanin kaupungin viestintä- ja markkinointipäällikkö Milja Korhonen.

Festivaalin ohjelmistosta vastaavat Kajaanin kaupunginteatteri, Vaara-kollektiivi, Routa Company, Rauniokaupunki ry sekä yhteistyökumppanit. Festivaalipassit ovat ennakkomyynnissä lokakuun loppuun saakka.

Festivaaliohjelmassa salattuja tunteita, fantasiaa ja luontoaiheita

RÄNTÄ-festivaalilla saa ensi-iltansa Routa Companyn Viimeiset hitaat. Teos valuu katsojien syleihin ja selkäytimiin täynnä haparoivaa ihastuksen tunnetta, parinmuodostuksen ensiaskeleita ja nuoruuden nostalgiaa. Samalla esitys on balladi luontokadosta. Luonnossa esiintyvät symbioosit, lajit, jotka ovat riippuvaisia toisistaan, ovat vaarassa. Kuusi tanssijaa luovat esityksen moninaisuuden puolesta ja heitä liikuttavat ikonisimmat slovarit kautta aikain. Teos on koreografi Sari Palmgrenin 20-vuotistaiteilijajuhlateos ja Routa Companyn ensimmäinen ensi-ilta uusissa toimitiloissa Seminaarin Taidekampuksella.

Kajaanin kaupunginteatterissa nähdään Astrid Lindgrenin klassikko Veljeni Leijonamieli. Nykypolven ohjaaja Joel Härkösen uusi tulkinta rakastetusta klassikosta on luonut Veljeni Leijonamielestä pelillisen fantasiajätin, joka koskettaa niin lapsia kuin aikuisiakin.

Toinen teatteritalolla nähtävä esitys on uutuusnäytelmä Keräilijät, tragikomedia ihmisistä ja eläimistä Suomen ja Venäjän rajan tuntumassa juuri nyt. Ohjaus teatterinjohtaja Anni Mikkelsson. Näytelmä pohjautuu Elli Salon samannimiseen romaaniin, joka julkaistaan keväällä 2025 Otavan kustantamana.

Kaupunginteatterin kovimmat lavataiturit ottavat puolestaan mittaa toisistaan Sissilinnassa iloisen improvisaatioteatterin merkeissä. Improruletin aikana voi tapahtua mitä vaan – lyhyitä sketsejä, joukkuekilpailuja, improvisoituja näytelmiä tai vaikkapa säkenöiviä musikaaleja. Yleisöä kannustetaan osallistumaan ainutlaatuisen esityksen luomiseen.

Piilotetut tunteet ja pelot nousevat pintaan, kun kaikki haluavat sekä tulla omaksi itsekseen että kuulua joukkoon. Kiia Laineen ohjaama Fucking Åmål pohjautuu Lukas Moodyssonin 1990-luvun menestyselokuvaan Fucking Åmål, joka oli aikansa sukupolvikokemus. Pikkukaupunki Åmålissa koulumaailman ahtaat lokerot räjähtelevät, kun nuoret etsivät identiteettiään ja yhteyttä toiseen ihmiseen. Esitykset kaupunginteatterin Sissilinnassa.

Susisafarilla yöllisen Kajaanin voi kokea susilauman jäsenenä. Esitystapahtuman aikana osallistujat vaeltavat susilaumana kaupunkitilassa. Esityksessä tutkitaan kaupunkitilaa uudesta näkökulmasta, villin ja sosiaalisen pedon aistien kautta. Toisissa tiloissa ryhmän esitysvierailua on tukenut Uudet klassikot -rahasto.

Vaara-kollektiivin esitys Kainuun metsäkiistat on dokumenttiteatteria katoavilta salomailta. Miltä näyttää Kainuun metsissä? Mikä on suhteemme metsään ja kenelle metsä kuuluu? Kainuun metsäkiistat tutkii suomalaisten ja kainuulaisten metsäsuhdetta sekä metsätalouden ja luonnon muiden arvojen intressiristiriitaa. Kainuun metsäkiistat kutsuu aiheen äärelle oli suhteesi metsään mikä tahansa. Esityksen on ohjannut Elsa Lankinen.

Festivaaliohjelma löytyy sivulta https://visitkajaani.fi/ranta

Sivustolta löytyvät kaikki tiedot tekijöistä, esityksistä, tapahtumapaikoista ja lipuista. Off-ohjelma tarkentuu myöhemmin.

Lisätiedot:

Anja Pietarinen, Kajaanin kaupunginteatterin markkinointipäällikkö
p. 044 7100452
anja.pietarinen@kajaani.fi

Veikko Leinonen, tuottaja, Vaara Kollektiivi
p. 050 570 6577
vaarakollektiivi@gmail.com

Aihealueet