Hyppää sisältöön

Leikkaukset uhkaavat ajaa alas suomalaisen teatterin. Myös Kajaanin kaupunginteatterin toiminta vaarassa.

Valtiovarainministeriön kaavailemat leikkaukset uhkaavat suomalaisen teatterin tulevaisuutta. Valtiovarainministeriö esittää, että vakiintuneiden ammattiteattereiden rahoitus vähenisi jopa 13 %, eli suhteessa enemmän kuin monilla muilla aloilla. Kajaanin kaupunginteatterin kohdalla se tarkoittaa yli 200 000 euron leikkausta. Tämä tarkoittaisi väistämättä alueteatteritoiminnan supistamista ja työpaikkojen vähentymistä.

”Kajaanin kaupunginteatteri on teatteri, joka tulee kylään, kun viemme teatteria yli 38 kunnan alueelle pääasiassa Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla, mutta myös Pohjois-Savossa ja muilla lähialueilla. Vierailemme vanhainkodeissa, kouluissa, monitoimitaloissa ja päiväkodeissa. Nyt kiertuetoiminta, joka tuo teatteria kaikkien ulottuville, on vaarassa.”, toteaa Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Anni Mikkelsson.

Mikkelsson osallistui Suomen Teatterit ry:n lehdistötilaisuuteen Helsingissä Svenska Teaternissa 21.8., jossa järjestö tiedotti siitä, mitä ylisuuret leikkaukset teatterialalle todella tarkoittavat. Mikkelsson nosti omassa puheenvuorossaan esille leikkausten alueellisia vaikutuksia.

”Sain kertoa ylpeänä, kuinka Kajaanissa ymmärretään kulttuurin lisäävän alueen veto- ja pitovoimaa. Kajaanin kaupunki on tehnyt hienoa työtä, kun se on nostanut kulttuurin osaksi elinvoimapolitiikkaa. Nyt valtion ylisuuret leikkaukset uhkaavat kulttuurin alueellista saavutettavuutta ja näivettävät aluetaloutta.”, Mikkelsson sanoo.

Teatterit ja muut esittävän taiteen toimijat ovat keskeinen osa alueiden elinkeinoelämää ja niiden toiminnalla on positiivisia taloudellisia vaikutuksia. Valtiovarainministeriön esittämien leikkausten vaikutukset kohdistuisivat siten myös ympäröiville elinkeinoaloille, kuten ravintola-, matkailu- ja kuljetuspalveluihin.

”Leikkaukset vaikuttavat väistämättä myös ohjelmistoomme. Kajaanin kaupunginteatterissa on aina esitetty paljon uusia kotimaisia näytelmiä, jotka uudistavat suomalaista kieltä ja kulttuuria. Leikkausten jälkeen tämä ei ole enää samassa mittakaavassa mahdollista. Olen huolissani myös siitä, onko meillä enää taloudellisesti mahdollista tehdä lasten- ja nuortenteatterisatsauksia. Jos emme tavoita nuorta yleisöä, se johtaa väistämättä näivettymiseen.”, Mikkelsson sanoo.

Esitetyt leikkaukset ovat osa kehysriihessä päätettyä säästöpakettia, jossa linjattiin että opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksiin kohdistuu 50 miljoonan euron lisäleikkaukset vuonna 2025. Tästä summasta valtiovarainministeriö on jyvittänyt 60 % leikattavaksi kulttuurista, vaikka kulttuurin osuus ministeriön koko budjetista on vain noin 7 %.

Vuodelle 2025 esitetyt leikkaukset ovat kuitenkin vasta alkua: hallitus kaavailee mittavia leikkauksia myös vuodelle 2026.

Suomi ja suomalainen teatteri ovat kasvaneet yhdessä, ja suomalaisella teatterilla on aina ollut tärkeä rooli kansankunnan identiteetin ja vakauden vahvistajana. Nyt tämä side uhkaa katketa. Epävarmoina aikoina on syytä pitää erityistä huolta kulttuurista, joka on osa henkistä huoltovarmuutta. Taide myös mahdollistaa uuden ajattelun ja vie yhteiskuntaamme eteenpäin.

Kajaanin kaupunginteatteri vetoaakin yhdessä Suomen Teatterit ry:n kanssa päättäjiin, että ylisuuria leikkauksia ei toteutettaisi.

”Me Kajaanin kaupunginteatterissa ajattelemme, että taide kuuluu kaikille, ei vain suurimpien kasvukeskusten vakavaraisille asukkaille. Moni teatterimme henkilökunnasta on kotoisin Kainuusta, ja halunnut palata opintojensa jälkeen takaisin työskentelemään kotiseudulleen. Meille on arvovalinta tehdä työtä täällä. Toivotan kaikki kainuulaiset, lähiseutujen asukkaat ja kauempaa tulevat tänä syksynä teatteriimme viihtymään ja kiihtymään, provosoitumaan ja lumoutumaan. Suomalaista teatteria ei tehdä missään muualla kuin Suomessa. Ollaan siitä ylpeitä.”, Anni Mikkelsson sanoo.

Aihealueet