Hyppää sisältöön
Kuvassa Jose Viitala, Milla Kuikka, Satu Turunen ja Vera Veiskola. Kuva Minna Hyvönen.

Ruumiilleni – pehmeä ja lempeä puheenvuoro huolenpidosta ja ihmisyydestä

Kajaanin kaupunginteatteri saa helmikuussa kantaesitykseen nuoren työparin, ohjaaja Joel Härkösen ja näytelmäkirjailija Ella Kähärän, koskettavan ja ajankohtaisen teoksen Ruumiilleni. Tämä nykynäytelmä kutsuu katsojat rauhoittumaan ja pohtimaan ihmiskehoa ja -mieltä kaikessa sen kauneudessa, haavoittuvuudessa ja monimuotoisuudessa.

Ruumiilleni kertoo päähenkilöstä, joka kirjoittaa kirjeitä ruumiilleen sen eri elämänvaiheissa. Nämä kirjeet ovat lohduttavia ja rohkaisevia puheenvuoroja, joissa käsitellään muun muassa masennusta, mielenterveysongelmia ja yksinäisyyttä, mutta myös ihmisyyden valoisampia puolia: lämpöä, myötätuntoa ja aitoja kohtaamisia.

”Työtapamme ollut hyvin työryhmälähtöinen. Olemme yhdessä näyttelijöiden ja taiteellisten suunnittelijoiden kanssa pyrkineet tuomaan jokaisen työryhmäläisen äänen kuuluviin esityksen tekoprosessissa. Toivon, että se on johtanut esitykseen, jossa katsoja tuntee olevansa tärkeä”, sanoo ohjaaja Joel Härkönen.

Näytelmäkirjailija Ella Kähärä ja ohjaaja Joel Härkönen ovat työskennelleet yhdessä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta lähtien. Ruumiilleni on heidän ensimmäinen teoksensa Kajaanin kaupunginteatteriin ja Kähärän neljäs näytelmäteksti, jonka Härkönen ohjaa.

”Ruumiilleni-teksti syntyi muutaman vuoden aikana sykäyksittäin. Se on hellyydellä vaalittu kokoelma pieniä, mitättömiä, kipeitä ja maailman ihanimpia ja tärkeimpiä asioita. Kysymys huolenpidosta lienee niistä minulle merkityksellisin.”, kertoo näytelmäkirjailija Ella Kähärä.

Ruumiilleni avaa episodimaisesti naisen kehon ja elämänkaaren tarinaa. Sen pohtiva ja empaattinen ote herättää kysymyksiä, jotka ovat universaaleja: miten oppia hyväksymään elämän eri vaiheet ja kohtaamaan ne myötätuntoisesti. Esitys on kuin elämä itse – monivivahteinen ja pysäyttävä. Ruumiilleni tulee liki katosojaa ja kutsuu pohtimaan, miten hyväksyä itsensä ja toisensa sellaisina kuin olemme.

Käsikirjoitus Ella Kähärä
Ohjaus Joel Härkönen
Skenografia Annukka Mäntynen
Valosuunnittelu Henri Pyy
Äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi
Videosuunnittelu työryhmä
Kampaukset ja maskeeraus Heidi Kaartinen
Tarpeisto Soile Savela
Trailerit Topi Lindh

Näyttämöllä nähdään Milla Kuikka, Satu Turunen, Vera Veiskola ja Jose Viitala

Alueteatterin kiertueohjelmistossa

Kantaesitys 1.2.2025 Sissilinnassa

Esitys nähdään Sissilinnassa kymmenen kertaa, minkä lisäksi kiertue-esityksiä nähdään Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Kesto noin 1 t 15 min

Aihealueet